Astelen bussipysäkiltä kohti Sorsapuistoa. Jännittää aivan hirmuisesti. Edessä siintää iso porukka ihmisiä. Jalat tutisten kävelen ihmisjoukkoa kohti. Vastaan minua tulee tummanvihreisiin haalareihin sonnustautunut tuutori, joka tervehtii minua iloisesti ja ohjaa minut oman tuutoriryhmäni luo. Istuudun alas vieraiden ihmisten sekaan. Tässä sitä ollaan. Tästä se lähtee.

Päädyin pitämään lukion jälkeen useamman välivuoden, yhden omasta tahdostani ja muutaman omasta tahdostani riippumatta. Olin myös keväällä 2020 aivan varma, että en tule pääsemään kouluun. Eräänä kesäisenä aamuna sähköpostiini oli kuitenkin kilahtanut viesti myönnetystä opiskelupaikasta. Taisinpa tuota tirauttaa pari onnenkyyneltä, sillä olin odottanut opiskeluun pääsyä jo niin kauan. Välivuosien aikana olin päässyt lähietäisyydeltä seuraamaan hyvien ystävieni opiskelijaelämää ja en malttanut päästä aloittamaan omaani. Samalla tietenkin alkoi myös jännittää: miten opiskelu tulee sujumaan useamman vuoden tauon jälkeen ja saanko kavereita vai jäänkö yksin. Totta kai pandemiatilanne huolestutti myös kovasti. Olin kuitenkin odottanut opiskeluiden aloitusta jo niin kauan, että päätin ottaa fuksivuodestani kaiken irti, tuli mitä tuli. 

Osallistuin fuksiviikoilla jokaiseen tapahtumaan ja olin parhaani mukaan kaikessa mahdollisessa aktiivisesti mukana. Ensitreffeillä meille jaettiin fuksipassit ja jo ensikosketuksella ihastuin passiin ja päätin alkaa suorittamaan sitä parhaani mukaan. Saatoin jopa silloin jo vähän tuumia, että olisi aika siistiä saada passi niin täyteen, että sieltä napsahtaisi vuoden lopussa superfuksin titteli.

Niin ihana ja jännittävä kuin ensimmäinen viikko oli ollutkin, viikon päätteeksi minut kuitenkin valtasi pieni suru ja pettymys. Vaikka olin joka päivä osallistunut ohjelmaan, minusta tuntui, että en ollut saanut kavereita tai tutustunut paremmin kenenkään kanssa. Vaikutti, että kaikilla muilla oli jo valmiit porukat, paitsi itselläni. Tämä ei tietenkään ollut totta! Jatkoin aktiivista osallistumista tapahtumiin ja olin oma itseni ja seuraavien viikkojen aikana alkoi minullekin muodostua ystävyyssuhteita. Fuksipassilla saattoi myös olla osuutta asiaan, sillä ystäväni olivat myös innokkaita sitä täyttämään. Aloimmekin porukalla suorittamaan sen tehtäviä.

Aluksi itse opiskelut tuntuivat sekavilta. Niin paljon uutta tietoa piti sisäistää hyvin lyhyessä ajassa. Viikot kuitenkin kuluivat ja opiskelut alkoivat vähitellen sujua. Opiskelu oli tietysti erilaista, kuin olin kuvitellut, sillä kaikki opetus oli etänä Zoomissa. Opinnot itsessään olivat kuitenkin minulle mielenkiintoisia ja mielekkäitä.

Syksyn edetessä tapahtumia alkoi olla vähemmän ja vähäisetkin tapahtumat joko peruttiin tai siirrettiin etätoteutukseen. Se ei minua kuitenkaan hidastanut, sillä me osallistuimme aktiivisesti meidän kaveriporukalla etätapahtumiin ja järjestettiin niiden lisäksi omia illanistujaisia. Fuksipassin tehtäviä tuli suoritettua tasaisesti myös koko syksyn ajan. Marraskuun alussa otin vielä loppukirin viimeisten suoritettavissa olleiden kohtien kanssa ja sitten olikin jo aika palauttaa passi. Passi tuli mukavan täyteen ja jäin jännityksellä odottamaan tuloksia.

Marraskuussa tapahtui myös eräs kauan odottamani asia. Nimittäin haalarit saapuivat!! Haalarit oli minulle yksi odotetuin juttu, kun aloitin opiskelut. Odotin niitä kauan ja hartaasti ja kun ne vihdoin saapuivat, olin haljeta innostuksesta. Innostuksestani kertoo varmasti hyvin se, että nukuin ensimmäisen yön haalarit päällä (side note: en voi suositella, oli tosi tukala ja huono nukkua). Sitten alkoi kerättyjen merkkien ompelu ja toive siitä, että haalareita pääsisi jossain oikeasti käyttämään. Ja kyllä niitä tuli käytettyä aina tilaisuuden tullen!

Tammikuun lopulla järjestettiin pipopileet, jossa julkistettiin myös vuoden 2020 superfuksit. Ja kuinkas kävikään, sijoituin ensimmäiselle sijalle. Riemuhan siitä repesi! Pian sen jälkeen kiertopalkinto Ankka kotiutui luokseni Hervantaan ja on nyt asustellut jo hyvän tovin hyllyni kunniapaikalla. Ankkaa tulee varmasti ikävä, kun siitä vuoden päätteeksi joutuu luopumaan, mutta eiköhän se löydä jatkossakin hyvän kodin itselleen.

Kevät meni nopeasti mm. opiskelujen, hallitushommien, sitsailun, vujuilun, Wapun sekä kaiken muun parissa ja tässä sitä nyt ollaan. Fuksivuosi on paketissa ja siitä mukaan tarttui 64 noppaa, 44 haalarimerkkiä sekä iso kasa uusia ystäviä sekä ihania muistoja! Mikäli sinä siellä ruudun toisella puolella olet niin onnekkaassa asemassa, että olet syksyllä aloittamassa opintosi ITUlla (tai aloittamassa opintosi ylipäätään), niin nauti fuksivuodestasi ja ota siitä kaikki mahdollinen irti: lähde mukaan sinua kiinnostaviin juttuihin, tutustu uusiin ihmisiin ja elä fuksivuotesi täysillä! Näin ainakin minä tein ja ei kyllä kaduta yhtään!

Iloista ja toivottavasti rentouttavaa kesää kaikille! Toivottavasti nähdään vanhojen ja uusien tuttujen kanssa syksyllä.

Terkuin,

Janina – superfuksi 2020